perjantai 29. marraskuuta 2013

Imetystietämättömyydestä täysimetykseen



Kun odotin esikoistani, ehdin raskauden puoleen väliin ennen kuin havahduin keskellä Dublinia siihen että pitäähän mun hankkia iso hoitolaukku, sellainen mitä näin muilla äideillä. Sitten iski paniikki. Millä se täytetään? Harsoilla, vaipoilla, korvikkeilla ja tuttipulloilla. Vaihtovaatteita, leluja ja rasvoja. Samoja juttuja mitä nukeillakin on oheistuotteina ja opimme jo pikkulapsina hoitamaan vauvaa. Onneksi kävin sairaalan tarjoaman synnytysvalmennuksen, joista yksi kerta oli pyhitetty imetykselle.

Ensimmäisenä kouluttaja kysyi haluammeko imettää. Muutama totesi etteivät halua, hän kysyi ovatko varmoja ja se siitä. Yksi kertoi omasta aloitteestaan että oli jo kokeillut aiemman kanssa imetystä eikä halunnut ottaa uusiksi. Sen jälkeen heidän polkunsa menisi siten, että lapsen synnyttyä imetystä ei tuputeta vaan he saisivat suosiolla korvikkeet käyttöönsä.

Iltapäivän aikana saimme tietoa maidontuotannosta, kysynnän ja tarjonnan laista, muutamista ongelmista ja paikallisista La Leche League-ryhmistä. Minullakin toimi lähin ihan nurkan takana. Suositus kuului; 6kk täysimetystä jonka jälkeen aloitetaan kiinteiden maistelut. No eipä siinä tullut mieleen että olisi jotain vaihtoehtoja. Varauduin henkisesti hyvin raskaaseen pikkuvauva-arkeen. Hyperallerginen-koliikki-refluksi ja sitä myöten masentunut vauva oli tilauksessa. En lukenut ainuttakaan positiivista juttua imetyksestä. Mutta en silti ajatellut että minä liittyisin valittajien jatkoksi. Ajatteluni meni samaa rataa kuin ”jos osana piirtää suoran ja kaarevan viivan, osaan piirtää ihmisen.”

Synnytykseen valmistauduin tukeutumalla raamattuuni imetystukilistaan. Siellä oli infoa ensi-imetyksestä, maidonnoususta, pesimisestä ja tiheänimunkausista. Niillä pääsisin alkuun.

Lapsi syntyi sektiolla. Vauva vietti ensimmäiset hetkensä isänsä sylissä ja minä sain hänet rinnalleni heti heräämössä. Totaalisen puutunut käteni tuettiin tyynyllä ja minua autettiin puoli-istuvaan asentoon. Ensimmäinen imaisu oli kova, enkä todellakaan tiennyt mitä odottaa. Se sattui ensimmäiset hetket ja helpotti sitten.

Huoneeni ei ollut perinteinen max. 3 äidin jakama huone, vaan aikalailla 10 äidin + vauvan + hoitajien ja opiskelijoiden jakama Sali. Kaikki äidit tulivat kukin vuorollaan sektiosta toipumaan. Keskimääräinen sairaalassaoloaika oli noin 5vrk. Ja sen viiden päivän aikana näin kaksi muuta itseni lisäksi jotka imettivät, koko muu porukka pulloili.

Vauva oli kopassaan vain kun kävin vessassa. Suihkuun menin kun mieheni tuli meitä katsomaan. Muuten lapsi oli koko ajan kainalossani / rinnallani. Ensimmäinen syy oli etten olisi leikkauksen jälkeen voinut jalat puuduksissa nostella vauvaa ja myöhemminkin se tuntui kamalalta. Oli helpompaa että lapsi oli jo valmiiksi iholla. Sitten tuli myös hieman viiveellä herännyt äidinvaisto, en halunnut olla erossa vauvastani.

Suomessa olen myöhemmin törmännyt siihen ettei sektiovauva voisi olla alusta lähtien täysin äitinsä maidon varassa, vaan äidin ollessa heräämössä vauvalle tuputetaan jo luovutettua tai korviketta ja maidonnousua odotellessa vauva tankkailee lisämaidon turvin. Mihin unohtui se minkä kokoinen täysiaikaisena syntyneen vauvan vatsalaukku on? Ensimmäisinä päivinä se on pienen marmorikuulan kokoluokkaa. 3vrk:n iässä vatsa vetää n. 10ml. Eli vähän.

Eipä minulle siellä sairaalassa ”tarjottu” mitään vaihtoehtoja. Imetä, syö ja juo. Muutamia asioita kuitenkin meni pieleen; asentoni oli kamala. Lojuin puoli-istuvassa asennossa, jolloin maidon piti virrata ylämäkeen. Kipulääkitykseni ei ollut riittävä; jokusen kerran hoitajat unohtivat tuoda lääkkeeni. Liian pitkät imetysvälit. Imetystä olisi pitänyt tehostaa aikaisemmin.

Kaikkeen tuohon puututtiin neljäntenä iltana. Vauva oli unelias, paino oli kuitenkin ok, tippunut joitain prosentteja syntymästä. Sain hoitajakseni vanhemman naisen joka ensimmäisenä riisui vauvalta vaatteet. Minä olin kauhuissani että vilustuttaa lapsen. Nyt tiedän että hän haki ihokontaktia. 
Minut hoitaja patisti istumaan suorassa ”niin että rinnat roikkuvat ja maito voi valua painovoiman avulla alas ja ulos” jäi mieleeni. Vauva heräteltiin kutitellen ja puhallellen syömään rintaa 3 tunnin välein. Tuolloin hoitaja sanoi suoraan että aamulla otetaan lisämaitoa jos vauva ei tuosta piristy. Hän alkoi myös tarkkailemaan kellastuuko lapsi. 
Sinä yönä en juuri nukkunut. Mulla oli herätyskello soimassa hieman alta kolmen tunnin välein, joka heräämisellä join ison lasillisen vettä, imettäessäni lasta söin suklaakeksejä ja hedelmiä. 

Aamulla tulos oli nähtävissä; lapsi oli saavuttanut syntymäpainon, ei ollut merkkejä kellastumisesta ja mun oli pakko pyytää rintapumppu. 200ml jäi osaston kaappiiin (ja sehän meni sitten lavuraarista alas) kun lähdimme. Sairaalasta oli selvitty oman maidon turvin mutta koko imetysurakka oli vasta alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti