maanantai 7. huhtikuuta 2014

Imettäjien ammattikunta




Niinpä niin, kautta historian on ollut erilaisia keinoja pitää vauvat hengissä, jos oma äiti ei ole syystä tai toisesta imettänyt lastaan. Ennen teollisten korvikkeiden aikaa, lapsille voitiin juottaa lehmänmaitoseosta erilaisine variaatioineen ja jopa näiden aikana ohi kuitenkin ajoi luonnollinen vaihtoehto; imettäjä.

Lainailen välillä pätkiä Ylpöltä, teksti itsessään on jo hurmaavaa luettavaa vanhahtavien sanavalintojen vuoksi.

”Muinaisajan kansain keskuudessa pidettiin imettäjäin ammattia tai imettäjää yleensä sangen korkeassa asemassa.” Yhtenä esimerkkinä mainitaan, että Egyptin faaraoiden juhlakulkueissa imettäjän paikka oli faaraon kultavaunujen perässä.

Vuonna 1939 imettäjiä oli vielä Suomessakin, mutta ammattikunta oli alkanut jo unohtua eikä ollut välttämättä niin laajassa tietoisuudessa kuin aikaisemmin. Ylppö painotti, että jokainen laitos jossa hoidetaan imeväisikäisiä, pitäisi olla myös imettäjä. He olivat yhtä tärkeitä kuin lääkärit ja lastenhoitajat. Eikä ihmekkään kun vaihtoehtoisten ruokintatapojen seurauksena imeväisten kuolleisuus oli huomattavasti suurempi kuin rintaruokittujen.

Sitten tuleekin mielenkiintoinen kappale, kuinka valita sopiva imettäjä? Mieleeni tästä tuli karjamarkkinat tai äijät potkimassa autonrenkaita kaupoilla.

Yhtenä ohjeena on, ettei imettäjän ulkomuoto anna tarpeeksi infoa onko hän hyvä työssään. Vahvemman näköinen äiti saattaa olla hennomman näköistä huonompi. Uskoisin näiden adjektiivien viittaavan imettäjän painoindeksiin. Rintojen suuruuskaan ei ole pätevä mittapuu. 

Tärkeintä on että imettäjä on täysin terve. Vaarallisin kansanvitsaus oli tuberkuloosi, jota ei haluttu tupaan missään muodossa. Jos imettäjän perhepiirissä tiedettiin olevan tuberkuloosia, heitä oli syytä vältellä.

”Syfiliittinen imettäjä voi myöskin aiheuttaa paljon tuhoa hoidokilleen.” Yhtenä ohjeena kerrotaan, että ennen imettäjän ottamista on syytä tarkastella ensin hänen omaa lastaan. ”Jos kysymyksessä on synnynnäinen kuppatauti, niin useimmiten sellainen lapsi menestyy huonosti huolimatta siitä, että se on äidiltään saanut runsaasti rintamaitoa.”

Imettäjältä oli myös tutkittava oliko hänellä parhaillaan tippuria. ”Bakteriologinen tutkimus vaginasta on tällöin välttämätön.” Tällä haluttiin välttää laitosepidemioiden syntyminen.

Kun imettäjää valittiin laitokseen, hänet otettiin mielellään suoraan lapsivuoteesta lapsen kera asumaan laitoksen tiloihin. Imettäjän oman lapsen terveyttä ei haluttu vaarantaa. Ajatuksena oli, että jo heti alussa voitiin vaikuttaa äidin kykyyn tuottaa mahdollisimman runsaasti maitoa. Lisäksi laitoksen rauhaa ja kenties tukea pidettiin psyykkisenä etuna, sillä kotioloissa harvemmin päästiin useiden litrojen (2-4l) päivittäisiin maitomääriin.

Taas valitessa imettäjää perheeseen, imettäjän oman lapsen oli oltava mielellään puolivuotias, koska sen ikäinen pärjäisi ilman äitiäänkin jos lapsi ei jostain syystä voisi tulla mukaan perheeseen.
Imettäjää ei tarvitse erityisemmin pakottaa syömään tai juomaan, pääasiana pidettiin että tarjottu ravinto oli tarpeeksi ravitsevaa ja luotettiin että imettäjä itse osaisi nauttia ravintoa tarvitsemansa määrän.

Ylppö toteaa, ettei ole olemassa lääkeainetta joka lisäisi maitomäärää. Vaikutus tapahtuu äidin psyykkeessä, jos äiti uskoo tuotteeseen, maitomäärä lisääntyy, jos ei niin lääke on yhtä tyhjän kanssa.

Seuraavaksi sekaruokinnasta, eli pulloruokinnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti