tiistai 4. elokuuta 2015

Imetys terveydenhuollon opiskelijan näkökulmasta


Ja missäkös viimeinen vuoteni on vierähtänyt? Hyvin tiiviiden opintojen merkeissä, joiden aikana suoritin WHO:n imetysohjaajakoulutuksen, suoritin useamman harjoittelun, joista osa mm. äitiys- ja lastenneuvolassa, sekä synnyttäneiden vuodeosastoilla.

Äitiys- ja lastenneuvoloissa seurataan seitsemän askeleen ohjelmaa imetyksen tukemiseen. Eli:
  1. kirjallinen imetyksen toimintasuunnitelma
  2. henkilökunnan koulutus ja asiantuntemuksen ylläpito
  3. odottavien perheiden imetysohjaus
  4. imetyksen tukeminen ja maidonerityksen ylläpito
  5. täysimetyksen tukeminen ja kiinteän ravinnon aloittaminen imetyksen suojassa
  6. imetysmyönteisen ilmapiirin luominen
  7. imetystuen varmistaminen.
Neuvolassa oli ihanaa tutustua koko perheeseen. Harjoitteluaika oli lyhyt, mutta joitain perheitä ehti nähdä muutamankin kerran tuona aikana. Sain pintaraapaisun siitä, millaista on työskennellä kun näet vauvan kehityksen kuukautta myöhemmin ja kuinka perhe kokonaisuudessaan voi. Se mitä itse koin ongelmana harjoitteluissa, oli kuitenkin ajanpuute (mikä kyllä nostaa päätään ihan kaikkialla terveydenhuollossa), sekä ajoittain erilaiset käsitykset imetysohjauksesta. Vikaa en näe niinkään yksittäisessä työntekijässä, vaan ympäristössä, jonka tulisi taata tiedon vähimmäistaso, jolta jokainen lähtee liikkeelle. Ja toivottavaahan olisi, että vanhemmat löytäisivät myös itse luotettavan tietolähteen äärelle.

Odottavan äidin tai jo synnyttäneen äidin neuvolakäynti sisältää paljon muitakin puheenaiheita, kuin pelkän imetyksen. Terveydenhoitajan on katsottava kokonaisuutta ja pelkän äidin tai vauvan sijaan ajateltava koko perhettä. Voi olla, että joidenkin kohdalla on tärkeämpää miettiä esimerkiksi tukiverkostoja tai keskustella ravitsemuksesta ja unesta. Odotusaikana vanhempien toivotaan osallistuvan perhevalmennuksen imetyskerralle. Tämä on paikkakunnasta riippuen järjestetty hieman eri tavoin, mutta sisältö pääasiassa on sama. Raskauden puoliväli suunnilleen on otollista aikaa ottaa imetys puheeksi, joidenkin kanssa asiasta nousee hyvinkin keskustelua, toisilla aihe taas ei juurikaan nouse isommin esille. Oleellista olisi myös puhua rinnoista, käytännön esimerkkinä äti ei välttämättä tiedä, että hänellä on sisäänpäin kääntyneet rinnanpäät. Jos tämä tulisi jo odotusaikana ilmi, äidillä olisi aikaa valmistautua siihen, kuinka imetyksen voisi saada sujumaan ko. tilanteessa. Monesti tällaiset tulevat ilmi vasta synnytyksen jälkeen, mikä on kurjaa. Mitä lähemmäs synnytystä päästään, sitä enemmän odottava keskittyy itse synnytykseen. Sen jälkeen tuleekin tilanne jossa mietitään, milläs vauva pidetään hengissä? Toivoa sopii, että imetysohjaus odotusaikana on sujunut riittävän hyvin.

Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen on suunnattu työyhteisöille, joissa hoidetaan mm. odottavia ja synnyttäneitä äitejä, vastasyntyneitä ja imeväisikäisiä lapsia. Se kuuluu taas näin:
  1.  Laatia kirjallinen imetysstrategia/toimintaohjelma, joka jaetaan rutiininomaisesti terveydenhuollon henkilökunnalle.  
  2. Välittää asianomaiselle henkilökunnalle riittävästi tietoa toimintaohjelman läpiviemiseksi.
  3. Informoida kaikkia odottavia ja synnyttäneitä äitejä imetyksen eduista ja maidonerityksen ylläpitämisestä.
  4. Kannustaa ja tukea äitiä imettämään vastasyntynyttä heti lapsen ensimmäisestä hereilläolohetkestä lähtien, tavallisesti viimeistään kahden tunnin kuluttua synnytyksestä.
  5. Opettaa äidille, miten imetetään ja miten maidoneritystä pidetään yllä, vaikka äiti joutuisi olemaan erossa lapsestaan.
  6. Pidättäytyä antamasta vastasyntyneelle äidinmaidon lisäksi muuta ravintoa tai juomaa, ellei siihen ole lääketieteellistä perustetta.
  7. Soveltaa vierihoitoa niin, että äiti ja lapsi voivat olla yhdessä ympäri vuorokauden.
  8. Kannustaa lapsentahtiseen imetykseen.
  9. Pidättäytyä antamasta imettävälle lapselle tuttia; sekä huvituttia että tuttipulloa.
  10. Kannustaa tukiryhmien perustamista imettäjille ja tavanomaista yhteydenpitoa lasten terveydenhuoltoon ohjaamalla äidit sairaalasta/synnytysklinikalta pääsyn jälkeen näiden piiriin.
Tässä nivelvaiheessa, kun äiti ja vauva ovat synnytyssalissa, kätilöt ottavat kopin. Työtä tehdään omalla persoonalla ja ainakin harjoittelupaikassani kätilöiden koulutukseen panostettiin, mutta kaikkialla ei ole yhtä hyvä tilanne. Toivottavaa olisi, että ensi-imetys tapahtuisi salissa. Kuten varmasti kaikki tiedämme, synnytys voi sujua synnytystoivelistan mukaisesti, tai sisältää mutkia matkaansa, jotka puolestaan vaikuttavat ensi-imetyksen onnistumiseen. Oleellista tuolloin olisikin mahdollistaa pitkä ihokontakti äidin ja lapen välillä, tai sitten isän ja lapsen välillä jos äiti ei siihen sillä hetkellä pysty. Vanhempien imetysohjaus jatkuu vuodeosastolla, missä opetellaan myös hoitamaan vauvaa ja toivutaan synnytyksestä kotikuntoiseksi. Itse miellyin ehdottamaan vastasyntyneen riisumista ja sujauttamista ihokontaktiin äidin paidan alle lähes poikkeuksetta. Vanhempien tulisi myös tietää, että heillä on oikeus riisua lapsi iholle, vaikka tämä olisikin puettu syntymän jälkeen. Upeimpia hetkiä olivatkin ne, joissa lapsi oli useampia tunteja iholla, äiti kävi välillä pesuilla tai syömässä ja taas iholla. Parhaillaan vaihto tapahtui äidin ja isän välillä ja sairaalan vauvavaattet jäivät suht vähälle käytölle. Käytännössäkin tuli todistettua, että verensokeriseurannassa olevien lasten sokerit pysyivät parempina jos olivat ihokontaktissa, kuin lasten jotka olivat tuplavaatteissa ja villakapalossa omassa sängyssään. Työn haasteellisimpia hetkiä olivat ehkä ne, joissa oli annettava lisämaitoa ja vaihtoehtona olivat kuppi, ruisku tai pullo. Sormiruokinta tai imetysapulaite (ks. täältä lisää) olisivat olleet ajoittain aikamoista plussaa ensipäiviin, jolloin lisämaito voi todellakin olla vain hetkellinen apu. Haastavia hetkiä olivat myös ne, jolloin vauva ei hamuile rintaa tai ei lähde imemään ilman voimakasta ärsykettä. Noissa hetkissä etenkin kätilöiden ammattitaito ja kokemus nousivat esille.

Tällä hetkellä hoitoajat osastolla ovat lyhentyneet, käytännössä äidit kotiutuvat siinä vaiheessa, kun maito on vasta nousussa ja imetys mitä todennäköisimmin vielä haparoivaa. Toisilla taas maitoa alkaa herua vasta kotona, missä on omat tutut tavarat, saa toimia omalla tavallaan ja rentoutua. Ongelmaksi monilla tulee tuolloin pinkeät, liian täydet rinnat, imetys sattuu tai on vaikea löytää hyvää imetysasentoa. Tai perhe on kotiutunut osittainimettävänä miettien onko syöttötekniikka oikea, pitäisikö imettää, saako vauva tarpeeksi maitoa, voiko korviketta vähentää jne. Apua voi saada synnytyssairaalasta, mutta monilla edessä häämöttää jo terveydenhoitajan kotikäynti tai perhe käy neuvolassa ensikäynnillä. Osa taas löytää apunsa imetystukipuhelimesta tai paikallisesta tukiryhmästä.

Se kuinka itse näen tilanteen, ohjaus jakautuu raskausaikana neuvolaan, synnytyksen lähipäivinä kätilöille ja tämän jälkeen pallo heitetään taas neuvolaan. Sairaalassa ollessani monesti toivoin, että minulla olisi mahdollisuus olla pidempään huoneessa, mutta jos vastuullasi on 4 muutakin perhettä, on priorisoitava. Ja luotettava, että seuraava työvuoroon tulija jatkaa siitä mihin jäit. Tässä harjoittelussa todellakin opin, mitä on tiimityöskentely.

Imetyksen edistämisen saralla on päästy paljon eteenpäin viimeisten vuosikymmenten aikana. Tieto on lisääntynyt, koulutuksiin on panostettu, mutta paljon työsarkaakin on jäljellä. Olipa tilanne millaisessa murroksessa tahansa, jokainen perhe on kuitenkin oikeutettu saamaan luotettavaa ja ajantasaista tietoa, sekä ohjausta terveydenhuollosta. Kiihkeimpinä hetkinä saatan kyllä tivata, miksi osaamme toteuttaa näyttöön perustuvaa haavanhoitoa, mutta emme näyttöön perustuvaa ja ajantasaista imetysohjausta?



Lähde:
https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/imetyksen-edistamisen-toimintaohjelma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti